keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Tommy Hellsten luennoi intuitiosta omana henkisenä yhteytenään - kriittinen kommentti esitelmään tiistaina 5.9.2023

Henrikin seurakunta järjesti tiistaina 5.9. Tommy Hellstenin esitelmätilaisuuden teemalla Läsnäolon mystinen ulottuvuus. Esitelmä sisältyi Turun ja Kaarinan seurakunnan kolmevuotiseen Suunta-hankkeeseen, jonka tavoitteena on tarjota tapahtumia ja virkistystoimintaa mielen hyvinvointiin kaikille yli 60-vuotiaille riippumatta siitä, kuuluuko kirkon jäsenkuntaan vai ei.

Kirkkosali oli täynnä väkeä, pääasiassa iäkkäitä naisia ja pariskuntia. Alkuosan ääniteknisten vaikeuksien jälkeen Tommy Hellsten pääsi puhumaan aiheestaan intuitiivisesta yhteydestä, jonka esimerkki hän itse oli. Yleisöä hän hauskutti uudella tittelillään: diplomi-ihmettelijä.

Esitelmä pohjautui Hellstenin viime syksynä julkaistuun kirjaan Olemisen voima. Teoksen viimeisessä luvussa Hellsten esittäytyy Jumalan puheen kuulijana ja tietojen vastaanottajana. Hellsten toteaa yleisölle, että hän kirjoittaa sen, mitä hänen pitääkin kirjoittaa. Tämä tapahtuu intuition välityksellä, jonka hän arveli edustavan Pyhää Henkeä.

Kun yleisöstä tiedusteltiin, onko tämä intuitioyhteys samaa kuin profetia, ei Hellsten osannut vastata. Hän pohti, että ehkä se on profeetallista sanomaa, koska hän saa ideoita tulevaa varten. Näitä ideoita hän visioi tulevina uusina teoksina, eli siinä mielessä profeetallista ja tulevaa koskevaa tietoa se hänen mielestään voi olla.

Yleisöstä haluttiin tietää myös, mitä eroa on uskolla ja uskonnollisuudella. Hellsten aavisteli uskonnollisuuden edustavan egoa ja olevan vallankäyttöä, mutta usko ei sitä ole, vaan edustaa rohkeutta. Hän piti henkisyyttä ja hengellisyyttä samana asiana. Uskonnollisuudesta ja hengellisyydestä Tommy Hellsten muistutti tehneensä kirjan jo aiemmin.

Hellsten painotti sitä, että jokaisen tulisi elää nyt-hetkessä, jolloin kiire loppuu. Tämän hetken voi löytää tulemalla tietoiseksi. Nyt-tietoisuuden avulla ollaan intuitiivisia. Siksi tulee löytää oma sielu, jota kautta intuitiivinen tieto saadaan. Tämä taas edellyttää egon hiljenemistä ja nöyrtymistä, jotta intuitioyhteys toimii. Kun Jumala tulee, niin valtaa tahtova ego hiljenee ja sielu lipuu nöyryyteen, hän selvitti.

Yleisö tiedusteli, mahtaako tämä nyt-hetkessä eläminen olla samaa, jota buddhalaisuudessa ja joogassa korostetaan ja harjoitellaan. Hellsten vastasi, ettei tiedä.

Kun yleisöstä tiedusteltiin, miltä se intuitiivinen ääni tai Jumalan ääni ja puhe kuulostavat, vastasi Hellsten, että ei ole ääntä, vaan aavistuksia, joiden ymmärtäminen, niihin tarttuminen ja niiden mukaan toimiminen on tärkeää. Hän kehotti kuulijoita hiljentymään sisäisen itsen edessä. Tulee kuulla ja kuunnella.

Hiljentyminen tuo mukanaan rauhan, hitauden rytmin, rohkeuden, läsnäolon ja kuuntelemisen kyvyn, valppauden ja näiden kautta intuitiivisen yhteyden aavistuksen ymmärtämiseen. Tämän jälkeen syttyy luovuus, kekseliäisyys sellaiseen uuteen, jota ei ole ollut aiemmin olemassa.

Tommy Hellsten puhui esityksenä ajan itsestään esimerkkinä: mitä aavistus ilmoittaa, sen hän kirjoittaa ja se on tietoa, joka on uutta eikä ole ollut aiemmin olemassa. Myös Charles Darwin oli hänen mielestään tällainen keksijä, joka teki muille ihmisille käsittämättömiä töitä. Uutta luo se, joka elää intuitiossa, Hellsten totesi ja lisäsi, että intuitio on sen tietämistä, mitä ei voi tietää. "Intuitio tulee toisesta maailmasta. Silloin henki eli sielu on totuuden kanssa."

Yleisö halusi tietää, miten rukous liittyy tähän yhteyteen. Tommy Hellstenin mielestä rukous tapahtuu silloin, kun ollaan intuitiossa. Tietoisuus on silloin Kristuksen läsnäoloa, pyhä ja rakkaus tuntuu läsnä, hän totesi. Vain ego sotkee tätä ja tekee sielun levottomaksi.

***

Kommentti: 

Luennolla kuten kirjassakin on paljon hyvää asiaa, josta kukin voi ammentaa sisältöä omaan elämäänsä. Silti profetiaan ja profetiakirjoittamiseen perehtyneenä on todettava, että Tommy Hellsten on käsittänyt väärin eräitä Jumalan kuulemiseen ja tuohon pyhään yhteyteen liittyviä seikkoja, joista tässä muutamia huomioita:

1. Intuitio ei ole henkinen yhteys, vaan se on oppineen henkilön supernopeaa aivotoimintaa, jolloin tieto syntyy miljardien aivohermosolujen avulla. Intuitio on älykkyyttä, opitun tiedon käyttöä ja uudelleenkytkentää - komputaatiota. Ideat ovat peräisin intuitiivisesta älykkyydestä, mutta Jumalan puheyhteyttä siinä ei ole.

2. Kirjassaan Olemisen voima hän puhuu egosta milloin tahdonvoimana, ylpeytenä, itsekkyytenä ja milloin mielen ominaisuutena. Profeetat eivät muinoin eivätkä nytkään puhu egosta, joka on psykologian alaan kuuluva termi ja peräisin Sigmund Freudin opeista. 

3. Mikäli Pyhänhengen yhteys olisi olemassa, olisi Hellsten kyennyt vastaamaan yleisön kysymyksiin tuohon yhteyteen liittyvistä henkisistä ilmiöistä ja kokemuksista.

4. Hänen olisi pitänyt myös kyetä perustelemaan eroavuudet henkisyyden ja hengellisyyden, uskon ja uskonnollisuuden eroavuudet.

5. Hellstenin taipumus hengen ilmiöihin on hyvä asia. Esimerkiksi hänen korostamansa nyt-hetki ja siinä eläminen on oppi, joka perustuu buddhalaisuuteen ja Gautama Buddhan opetuksiin. Sillä ei ole tekemistä Jumala-yhteyden kanssa, joka on profeetoilla kautta ihmiskunnan historian ollut aina kokoaikaista mutta Jumalan tahdon varaista.

6. Hän esitti, että jokainen voi löytää oman sielunsa ja olla sitä kautta intuitiivisessa yhteydessä. Tosiasiassa sielu on sama asia kuin ihminen eikä sitä voi kukaan löytää, koska se jo on. Sielu ja henki ovat nekin eri asioita. Raamatun alkuperäisteksteissä puhutaan sielusta, kun puhutaan ihmisestä. Se ei siis ole ihmisestä erillinen, vaan ihmisen olemus, jossa henki ja elämä ilmenevät.

7. Intuitio on aivojen tietovarantoon perustuvaa kekseliäisyyttä, mikä on eri asia kuin luovuus. Luovuus on aina Jumalan lahjaa Hänelle otolliselle henkilölle ja Jumalan valitsemalla tavalla. 

8. Intuitio ei myöskään ole Pyhän Hengen yhteys. Pyhä Henki on Kristuksen voima ja voi olla vain ihmisellä, joka kykenee parantamistekoihin. Jeesuksella ja Apostoleilla, myös Neitsyt Marialla on ainoina henkilöinä ollut nykypäivään saakka Pyhän Hengen voima -  siis kaikkitietävyyden ja parantamisen voima. Siksi Jeesus totesi, että Pyhää Henkeä pilkkaavalle ei anteeksiantoa tule (Luuk. 12:10).

9. Kun Hellsten esittää omaavansa Pyhän Hengen yhteyden tuossa intuitiossaan, ylentää hän itsensä Jumalan kaltaiseksi - kaikkitietäväksi ja kaikkivoipaiseksi. Sen sijaan kaikki Jumalan korkeimpaan lahjaan liittyvät tunnusmerkit ja piirteet puuttuvat Hellstenin puheesta ja teksteistä, joten hänellä ei voi olla todellista Jumala-yhteyttä. 

10. Intuitiivinen aavistelu ei ole Jumalan ääntä tai puhetta. Jumala puhuu sanoilla samoin kuin ihminen puhuu sanoilla. Jumalalla on oma ääni, niin kuin ihmisilläkin on oma yksilöllinen äänensä. Myös kirjan teksteissä profetiayhteyteen liittyvät tekstilliset ja puheenomaiset piirteet puuttuvat kokonaan. 

11. Profetiasta: Jumala puhuu eli profetoi tietoaan valitsemalleen ja kouluttamalleen profeetalle. Profeetallisuus taas on ilmaisu, jota käytetään karismaattisissa seurakunnissa, mutta ei kuulu taivaalliseen sanavarastoon. Profetia voi kertoa menneistä, nykyisestä tai tulevasta, Jumalan itsensä valinnan mukaan.

12. Rukous tarkoittaa Tommy Hellstenille intuitiossa olemista. Jumala-yhteyteen pääseminen taas edellyttää rukousta ja ymmärrystä rukouksen sisällöstä ja sen merkityksestä henkisen kasvun välttämättömänä osana. Ennen kuin ihminen on kokenut sisäisesti Valkeuden ilmestyksen, ei hänellä ole kokemusta tai todellista tietoa Jumalasta, joka rukoukset kuulee.

Paljon muutakin sanottavaa Tommy Hellstenin esittämille väitteille olisi. Se kuitenkin todettakoon, että Hellsten on astunut henkisyyden upealle polulle, mikä on erinomainen asia. Totuuteen eli Jumalaan yltämiseen on vielä matkaa, kuten meillä kaikilla, sillä ihmisen henkinen matka on hänen omansa.

***

Edellä kerrottu kritiikkini perustuu omiin profetiaa ja profetiakirjoittamista käsittelevän tutkielmani (Profetia kirjoittamisen lajina - tapaustutkimus Veikko Latvalasta profetiakirjoittajana 2012, 349 s.) löydöksiin, joita varten olen lukenut yli 22 000 sivua lähdekirjallisuutta aiheesta. Tuonkin urakan jälkeen vielä kymmeniä teoksia. Tärkeimmät lähteet ovat olleet profeettojen tekstit 7000 vuoden ajalta sekä haastattelu, jossa lukuisten aiempien profetiateosten kirjoittajien ja Veikko Latvalan kokemukset Jumalan saneleman tiedon vastaanottamisesta sekä tietojen sisällöistä ja ilmiasusta ovat yhtenevät. Näiden henkilöön ja annettuun tietoon liittyvien ominaisuuksien perusteella voidaan oikea profetia erottaa väärästä.