keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Pahuuden henki ja Rakkauden henki - valinta on ihmisen itsensä (Profetia)

Sota on vaarallinen kaikille. Sota tuhoaa ihmissuhteet ja järjestelmät sekä kaiken ihmisille rakkaan. Sota on ihmisten itsensä aiheuttamaa eikä sitä voiteta muutoin kuin rakentamalla rauhaa. 

Mutta oletteko koettaneet rakentaa rauhaa perheessänne, työssänne tai muissa kanssakäymisissänne? Onko kukaan koettanut lopettaa sotaa Ukrainassa? Tuskin, sillä ylläpidätte erilaisia sotia huviksenne ettekä osaa lopettaa tätä huvianne. 

Kun toinen haluaa vihata, ei rauhanrakentajallekaan löydy sijaa. Miksi? Koska olette antautuneet Luciferin vallan alle. Koska pahuuden henki ei luovuta, vaan pitää otteensa ihmisten tahdosta. Koska rakkautta ei vihaajassa ole. 

Sotanne jatkuessa tulette kokemaan seuraavia asioita: 

Menetätte otteenne elämäänne, sillä pakokauhu valtaa mielenne. Panikoiva ihminen on vaaraksi itselleen ja muille. Kiihkoutuneet ihmiset eivät kykene järkevään ajatteluun, siksi väkivallan määrä ja rikokset lisääntyvät. Yhteiskuntanne halvaantuu, järjestelmänne romahtaa, sillä se ei kestä kasvavaa työmäärää eikä kustannuksia. Järjestelmien romahtaminen heikentää elintasoanne, ruuan saantianne ja monia muita teille itsestäänselviä toimintoja. Kaaos valtaa ihmisten elämää, toimeentulo vaikeutuu. Monenlaiset muut epäjärjestyksen ilmiöt lisääntyvät ja vihan määrä voimistuu, omankädenoikeutukset otetaan käyttöön. 

Silti kukaan ei ymmärrä, etteivät sekasorto ja tuho voi jatkua. 

Historianne on täynnä sotia, ettekä silti opi elämään rauhassa keskenänne. 

Olette unohtaneet alkuperänne ja Luojanne, joka teitä kaitsisi, jos antaisitte arvon henkiselle laadullenne, jonka jo syntymässänne olette saaneet. Silti valitsette pahuuden, jota palvotte ja palvelette kaikin tavoin, ettekä ymmärrä: joka pahuudelle antautuu, ei siltä tieltä palaa, sillä se henki tuhoaa elämänne ja itsennekin. 

Jumalan kunnioitusta eli pelkoa teillä ei ole nimeksikään, sillä kauhistus sille, joka Luojansa hylkää, mutta ihanuus sille, joka Jumalan tahtoa noudattaa. 

Ymmärtäkää, että Jumalanne henki on rakkaus, joka Jumalaa kunnioittaviin vuodatetaan. Ilman rakkautta ei ole rauhaakaan. 

Mutta pahuuden henki on viha ja se viha kohdistuu myös itseenne ja tahtoonne, ja sellainen sielu on Jumalalle kuollut. 

Jokainen, joka tekee parannuksen ja kääntyy vihastaan kohti Jumalaa, joka kykenee armonsa oven avaamaan pahoillekin, saa kokea rakkautta ja ihanuutta elämässään eikä enää koskaan antaudu pahuuden rappeuttavalle hengelle. 

Etsikää kokemusta Jumalasta ja rukoilkaa, että ihanuus ja rauha teillekin annetaan. Aamen.

lauantai 22. heinäkuuta 2023

Hyviä uutisia huonojen aikojen keskelle (Profetia)

Tulette olemaan monien myllerrysten keskellä ja todistamassa maailmanne muuttumista. Osa muutoksista tuntuu vaikeilta ja ikäviltä, mutta on tulossa hyvääkin. 

Teille on tulossa Suuri Parantaja, joka auttaa teitä voittamaan monenlaiset sairaudentilat. Hän tekee teille pelkästään hyvää. Tämä henkilö on Tietäjä, jolla on Jumalamme Kaikkitietävyys ja Viisaus. Hän antaa teillekin tätä tietoa ja viisautta, jotta voitte saavuttaa elämässänne paremman suunnan ja tuloksen. 

Miksi me kerromme teille tästä arvon luodut? Koska te kaikki olette Jumalamme sielujen puutarhasta syntyisin. Koska jokainen ihminen on arvokas sieluna. Koska teidät on tarkoitettu hyvän tekemiseen eikä pahan. 

Maailmanne on pahuutta täynnä, mutta jos osaatte tehdä hyvyyttä itsellenne ja toisillenne, toteutatte omaa ihmisyyttänne tarkoitetulla tavalla. 

Ihmettelettekö, miksi Jumalamme tai taivaallinen väki ei puutu maailmanne pahuuteen? 

Teille on sanottu: Tehkää hyvää eikä pahuutta, mutta silti tahdotte tehdä pahuutta. Eikö tämä kerro teille kaiken siitä, miksi maailmanne on paha? 

Jokaisella ihmisellä on syntymä määrätty ja kuoleman ajankohta, mutta elämänne saatte viettää tahtomallanne tavalla. Onko elämänne Jumalamme tahdon mukaista, niin sen vastauksen te tiedätte itse. 

Elämänne on tarkoitettu hyvän tekemiseen toisillenne, joten olkaa avuksi eikä vihaksi. Miksi te teette niin paljon vihatekoja? Koska tahdotte itsellenne kaikkea turhuutta ettekä malta keskittää mieltänne rakkauden tekoihin ja hyviin asioihin. Mitä nämä hyvät asiat ovat? 

Jumalamme sanoo: Tahtokaa tehdä kyvyillänne sitä työtä ja palvelusta toisille, mihin mielenne into palaa. Tahtokaa tehdä myös rauhan tekoja, jotta teillä itsellännekin olisi hyvä olla. Tahtokaa tehdä mielenne iloiseksi, mikä syttyy kaikesta siitä, mikä on kaunista ja hyvää sekä auttaa muita ihmisiä. Tahtokaa löytää hyvyyden tie, jotta saatte kaikkea hyvää myös itsellenne. 

Sillä ettekö tiedä, että se, joka vihaan takertuu, se siihen kuolee itsekin! Eikä elämä vihassa ole antoisaa ja hedelmällistä, vaan synkkää ja hyödytöntä. 

Te, jotka hyvyyden tahtoon ja tekoihin antaudutte, voitte olla varmoja siitä, että Jumalanne teistä huolehtii ja ilonne on oleva monin verroin suuri. 

Se hyvyys, minkä sydämen rukouksella anotte, sen te myös saatte. Sillä rukous on tie Jumalan sydämeen, joka on teissä sisäisesti. 

Herättäkää itsenne rukoukseen ja kootkaa hyvyyden hedelmiä elämäänne. Sillä hyvyydellä saatte rauhan ja kasvun sekä paremman elämän. Aamen.

torstai 20. heinäkuuta 2023

Ymmärtäkää edistyksen ja taantumuksen ero (Profetia)

Tämä tiedoksianto on varoitus kansanne nykyiseen syvään jakautumiseen, joka johtaa maanne taantumukseen. Taantumuksella tarkoitamme sitä, että vihaan kyllästetty kansanosa tuhoaa kaiken sen hyvän, mikä rakkaudella on rakennettu. 

Sillä ettekö te suomalaiset ymmärrä, miten sotilaanne rukoilivat keskellä taistelutannerta, että saisivat voimaa sodassa venäläisiä vastaan, ja tämä vain 80 vuotta sitten? Ettekö muista, kuinka nämä sotilaat uhrasivat itsensä teidänkin edestänne? 

Mutta uusi sukupolvi tahtoo vihata kaikkea sellaista, mikä on rakentavaa ja uudistavaa. Vihanne kohteena on myös yrityselämä, jota kuritatte hengiltä veroillanne ja määräyksillänne. Sillä ettekö te tiedä, että rakkaudella rakennetaan ja vihalla tuhotaan. 

Miksi vihaatte niitä, jotka tahtovat rakentaa eikä hävittää? Miksi rakastatte niitä, jotka tahtovat vihallaan repiä yhteiskuntaa ja luoda sotia eivätkä ole halukkaita minkäänlaiseen rakennustyöhön maanne talouden tai turvallisuuden suhteen? 

Ettekö tiedä, että maanne on vaarassa joutua vieraiden valtojen käsiin? Ettekö te suomalaiset ymmärrä, että turvallisuus syntyy yhteistyöstä kansalaistenne välillä mielipiteistänne riippumatta. 

Mikä teitä pitää kiinni tässä hirvittävässä taantumuksen hengessä? Sekö, että halajatte kurjuutta, jossa yritteliäisyyttä tai työtäkään ei enää ole? Vaiko se, että haluatte elää vieläkin kurjempaa elämää pakko-orjuudessa, mihin kansakuntaanne syöstään vieraiden valtojen tahtomana? 

Edistys kasvattaa hyvää, taantumus kurjistaa kaiken. Jos te jo nyt olette saattaneet maanne kurjuuden tielle, eikö se ole silloin taantumuksellisten tahojen aikaan saamaa? 

Ymmärtäkää ero sillä, että kun viljelijä istuttaa viljansa syksyllä ja kerää satoa seuraavana vuonna, on se kansakuntanne ruokkimista ja siksi edistää terveyttänne ja hyvinvointianne. Tämä on edistävää hyvyyttä. 

Samalla tavoin ajatelkaa yrittäjistä, jotka synnyttävät ideoillaan uutta liiketoimintaa, työllistävät ja turvaavat valtionne taloutta ja siten uudistavat elämäänne ja saamaanne hyvää jokaisena päivänä. 

Tätä edistystäkö te pelkäätte, kun yrittäjyyttä tahdotte hävittää, työllisyyttänne tuhota ja verovarojanne hukata? Tyhmiäkö te olette suomalaiset, kun ette omaa hyväänne ymmärrä? 

Jos te tahdotte tietää Jumalanne tahdon tässä asiassa, niin se on: Jättäkää mielipiteenne huoneenne nurkkaan ja alkakaa rakentaa ystävyyttä keskenäänne. Sillä muutoin tuhoatte sekä Suomen että kansakuntanne, joka joutuu suurimpaan ahdinkoon, mistä ette ikinä enää selviä. Aamen.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Varoituksen sana (Profetia)

Mikään ei ole ikävämpää maailmassa kuin sotiminen. Mielipide-erot ihmisillä ovat syynä erilaisiin kielteisiin kehityksiin, sillä ihmiset eivät enää kunnioita toisiaan. Tämä johtaa mielivaltaan, joka sekin tulee nyt lisääntymään. Miksi sallitte tämän ihmiset? 

Eikö maailmassanne ole sodittu jo liiaksi? Silti osallistutte sanallisiin kärhämiin, eikä eduskuntanne ole esimerkiksi kenellekään. Syljette omalle demokratiallenne ja painatte alas ihmisoikeudet perustuslakianne myöten. 

Tämä ei ole syytöstä yhtäkään puoluetta kohtaan, vaan syytöstä kaikkia puolueitanne kohtaan, sillä olette kuin järjetön lapsilauma, jolla on halua riidellä mitättömistä asioista. Miksi? Koska valta kiehtoo liiaksi.

Huomaatteko, ettei teillä ihmisillä ole rakkautta lainkaan jäljellä toisianne kohtaan, vaan pelkkää vihaa ja sotaa, joka johtaa omankin kanssanne tuhoon tuota pikaa. Ettekö usko? Katsokaa naapurinne toimia, niin näette omakin kohtalonne, suomalaiset. 

Voitteko välttyä tuolta kohtaloltanne? Sehän teistä itsestänne kiinni, antaudutteko vihallenne vai taisteletteko sitä vastaan. 

Sillä keskinäisellä rakkaudellanne suojelette toisianne ja maatanne, mutta vihanpidolla joudutte orjuuteen. Aamen.

lauantai 15. heinäkuuta 2023

Malttakaa mielenne ja varautukaa (Profetia)

Ihmisillä mieli on alakuloinen eikä syyttä, sillä olette ajautuneet henkiseen umpikujaan. Tähän syynä on sosiaalinen medianne että uutismedianne ja monet poliitikkonne, joiden suusta tulee sanoja ja asioita, jotka kuuluisivat keskenkasvuisille eikä aikuisille. 

Olkaa ihmiset levolliset, vaikka politiikkanne kuohuu ja on sekasorron tilassa, sillä ei kansakuntanne siihen hajoa, vaan heikkoutenne on taloutenne pito, joka ei poliitikoiltanne onnistu, koska sen ei anneta onnistua. 

Tietäkää myös, että tulevat ajat eivät ole helpot. Tuntematon tauti alkaa levitä ja ihmisille tulee hätää. Lääketieteenne on vielä heikko hoitamaan uusia viruksia, sillä niille ei ole vasta-aineita tai rokotteita.

Olette unohtaneet, ettei koronaviruskaan ole maailmastanne kadonnut. Sille ilmaantuu kilpailija, joka tekee vakavaa sairautta että kuolemia. 

Teidän on hyvä varautua tulevaan, jossa on huonoa näkymää, mutta myös hyvää niille, joilla on toivoa ja uskoa Jumalanne ohjaukseen ja armoon. Aamen.

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Erimielisyydet koituvat maanne tuhoksi (Profetia)

Maanne tila alkaa olla huolestuttava että odotuksemme kaltainen. Sillä kuten ennustettu on, hallituksenne kaatuu, koska vastustavat voimat ovat liian suuret. Tämä ei tiedä Suomelle hyvää.

Seuraava hallitus on vielä heikompi, eikä kestä kuin muutaman viikon. Tämä on seurausta maanne johtohenkilöiden heikkoudesta että osaamattomuudesta. 

Mitä tässä tilanteessa voi tehdä? Ei mitään, sillä mikään järkeväkään vastaus tai toimenpide ei pysäytä tapahtumia, jotka syöksevät maanne tuhon partaalle taloudellisesti ja poliittisesti. 

Mitä tästä maallenne seuraa on se, että yksikään hallituksenne ei tule enää maatanne pelastamaan, vaan se annetaan ulkopuolisten päättäjien haltuun, eikä se tiedä kansallenne hyvää. 

Valitettavasti kansanne kohtalo on siirtymä hitaasti kommunismiin, joka johtuu Venäjän painostuksesta maatanne kohtaan. Eikä painostaja ole Putin, vaan toinen henkilö, jolla on julmemmat aikeet teitäkin kohtaan suomalaiset. 

Mutta ette te tätä etukäteistietoa hyväksy ettekä ota vastaan, sillä vasta vuosien kuluttua ymmärrätte oman typeryytenne, mitä poliittisesti olette saaneet aikaan. 

Itsenäisyytenne jää unholaan ettekä koskaan enää ole kansakunta, vaan osa suurempaa valtiota. Aamen.

torstai 13. heinäkuuta 2023

Se, mitä Jumalan pelkäämisestä tulee tietää (Profetia)

Ihmisillä ei ole enää Jumalan pelkoa, vaan itsekkyys, ylpeys omista teoista ja elämän hyvyydestä. On maine, jota vaalitaan itse. On itselle otettu oikeus tuomita toisia, vaikka omat teotkaan eivät päivänvaloa kestä. Tehdään kaikenlaista pahuutta muita ihmisiä kohtaan, kuten valehdellaan, panetellaan, kiusataan ja tehdään mitä hirveämpää väkivaltaa, eikä pahan tekemiselle loppua näy.

Tämä kaikki on tapahtunut ja tapahtuu siksi, että ihminen kuvittelee hallitsevansa itseään, omaisuuttaan, asemaansa, vaikutusvaltaansa ja kaikkea, mitä ajattelee mielessään ansainneensa. Eivät tällaiset tunne kiitollisuutta, nöyryyttä, hyvää tahtoa, oikeamielisyyttä, rakkautta taikka lempeyttäkään, vaan ovat kuin kuninkaat, jotka toteuttavat omia nautintojaan mielensä mukaan. 

Kun tarkastelemme näitä ihmisten omiksi luulemiaan asioita, havaitsemme heidät köykäisiksi ja köyhiksi Jumalan rakastamisessa, kiittämisessä tai edes muistamisessa. 

Niinpä ihmisen osana on saada kärsittävää myös menestyksestään, sillä onhan kaikki se, mitä ihmisellä on, kadehdittavaa toisten mielestä. Kateelliset suoltavat vihaa ja monenlaista mielensä myrkkyä ympäristöönsä, koska sellaiset eivät ole yhtään parempia kuin menestyneet, vaan ainoastaan laiskempia ja aloitekyvyttömämpiä hyviin tekoihin ja tuloksiin. Kiitollisuutta ette kateellisista tule koskaan löytämään sen enempää kuin ahneistakaan. 

Näistä syistä ihmiskunnan kohtalona on vihoitella ja taistella kuin villipedot toinen toisiaan vastaan niin, että milloin hallintovaltaa pitävät kateelliset tuhoten toisten aiemmat saavutukset, ja milloin ahneemmat riistäen itselleen kaikkea sellaista hyvää, mikä on tarkoitettu ihmiskunnan hyväksi. 

Onko ihmiskunnalla toivoa paremmasta, eli rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta, joka pitää sisällään vilpittömyyden, avuliaisuuden sekä hyvän tahdon ja viisauden? Nämä ominaisuudet kuuluvat vain niille, joilla on terve Jumalan pelko. Tämä tarkoittaa, että ihmisen henki ja elämä ovat Jumalassa, joka jakaa tahtoaan kaikille. 

Oletko saanut mielestäsi hyvän elämän? Ole silloin siitä kiitollinen Jumalalle, joka kaiken on sinulle antanut ja voi ottaa ne pois, milloin tarpeelliseksi katsoo. 

Oletko saanut mielestäsi huonon aseman ja kurjuuden? Kiitä silloin Jumalaa siitä, että Hänellä on valta antaa sinulle kaikki hyvyys ja menestys, jos sinut arvolliseksi sellaiseen katsoo. 

Sillä katso, Jumalamme on kaikkiallinen Hyvyys, Armeliaisuus, Runsaus hyveellisille että kaikkiallinen Armottomuus, Onnettomuus ja Niukkuus niille, jotka eivät kiitollisuutta Häntä kohtaan tunne. 

Rehellisille Jumalamme on armollisempi, sillä korkealla moraalilla ja avuliaisuudella voit voittaa Hänet puolellesi, vaikka et Häntä tunnustaisikaan. Mutta pahoja kohtaan ei Jumalamme armoa tunnusta ennen kuin näidenkin sydän kääntyy. 

Jumalamme osaa armahtaa niitä köyhiä, jotka ovat osaansa tyytyneet ja rehellisesti itsensä tunnustaneet eivätkä halaja enempää rahallista runsautta kuin mainetta tai kunniakaan. Tällaisella on rauha ja ilo elämästä sekä paikka Taivaissa. 

Jos siis haluat hyvän elämän, rauhan ja Jumalamme suopeuden, noudata Hänen käskyjään: pelkää Jumalaa ja Hänen Tahtoaan itseäsi kohtaan ja auta kärsivää lähimmäistäsi parhaan kykysi ja suopeutesi voimalla. Sillä joka läheisiään rakastaa, sitä Jumalamme armahtaa ja tarjoaa hyvän elämän, josta ei hyvyyden runsautta puutu. 

Vielä ajattelemisen aihetta niille, jotka kirkkoon turvautuvat: tietäkää, ettei kirkoissanne ole ainoatakaan palvelijaa, joka Jumalaamme päivittäin rukoilee ja kiittää. Aamen.

maanantai 10. heinäkuuta 2023

Ihmisten ymmärryksestä (Profetia)

Nyt tiedotamme teille seuraavaa totuutta itsestänne te ihmiset: Olette ajautuneet henkiseen tilaan, josta ulospääsy tuntuu mahdottoman vaikealta. Ette halua ymmärtää toisianne ettekä ymmärrä edes itseänne. Mistä on peräisin vihamielisyytenne, kiusaavat tekonne ja toisenne väheksyminen? Itsekkyydestänne.

Ihmiset ovat tottuneet ajattelemaan vain omia halujaan ja tarpeitaan. Ihmiset ovat unohtaneet, mitä on tehdä hyvyyttä toisilleen. Ihmiset ovat sokeutuneet omasta vallastaan, joka on olematon. Ihmiset ovat paaduttaneet sydämensä kaikelta sellaiselta, joka tuottaa hyvää elämäänne. Ihmiset ovat tuhon tiellä, elleivät ymmärrä luopua itsensä edelle laittamisesta. 

Sillä mitä te luulette olevanne ilman Jumalaanne? Jumalanne varassa on henkiriepunne. Jumalanne varassa on elämänne kulku. Jumalanne varassa on onnellisuutenne ja rauhanne. Mutta Jumalanne hyvyyden olette hyljänneet ja ottaneet tilalle tuhoamisen, vihan ja keskinäisen sotimisen. 

Jos olette lukeneet Raamattunne tai osallistuneet mihin tahansa uskonnolliseen keskusteluun tai opetukseen, pitäisi teidän tietää jo senkin vähäisen ymmärryksenne perusteella, että on sekä hyvää että pahaa, joista voitte valita. 

Miksi valitsette pahan ettekä hyvyyttä? Miksi julistatte vihreitä aatteitanne tai ihmisyyttä kunnioittavia arvojanne, joissa teillä ei ole minkäänlaisia hyviä tekoja esitettäväksenne? Oletteko kääntäneet katsettanne itseenne ja julistuksiinne, joilla ei ole hyvyyttä tuottavaa tulosta? 

Ihmiset, ette enää erota sellaisia, jotka ovat luonteeltaan hyviä, saavat aikaan hyviä tekoja ja tuloksia taikka ovat kauttaaltaan sen kaltaisia kuin Neitsyt Maria tai apostolit aikoinaan. Heitäkin keskuudessanne on yltä kyllin. Miksi ette kuuntele heitä, joilla olisi hyvää annettavaksi ja viisautta ammennettavaksi?

Mielenterveytenne on heikoilla, koska teillä ei ole uskoa, saati toivoakaan paremmasta elämästä, jossa rauha ja onnellisuus ovat. Sillä niitähän te halajatte. 

Mielenne on rikki, koska uskotte vääriin asioihin, toivotte vääriä asioita itsellenne ja etsitte toivoa turhuuksista. 

Ihmiset, ymmärtäkää, että kaikki usko, kaikki toivo ja kaikki rakkaus on peräisin Jumalasta, jonka olette tietämättömyyttänne kieltäneet. 

Tämä ihminen, jonka kautta tämänkin tiedon annamme, pitäytyy meissä ja siksi annamme hänen välityksellään tiedotteita, jotta tekin, jotka olette Jumalamme luomia, pääsisitte elämässänne siihen rauhaan, iloon ja rakkauteen, joka jokaiselle annetaan Jumalamme hyväksymisestä, anovasta rukouksesta ja hyvyyden tekoihin ryhtymisestä. 

Sillä jokainen, jonka sydän kylpee Totuudessa ja joka hyvyyttä toisille tekee, on saava Jumalamme armon. 

Ymmärtäkää, että Jumalamme Kristus on teissä sisäisesti, elävänä persoonana, teitä kuulevana ja ymmärtävänä lohtuna, sisäisenä Valona ja Äänenä, jonka voitte tunnistaa ihanuutena itsessänne. Aamen.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Tulevista ajoista seuraavaa (Profetia)

Miksi maailma on nyt niin levoton, johtuu seuraavista asioista: Ihmiset ovat peloissaan ja jopa toivottomia, sillä hintojen ja korkojen nousu ahdistavat kaikkia. Toinen syy on Venäjän käymä sota Ukrainassa, joka sekin saa uusia piirteitä hetkisen kuluttua, eivätkä ne piirteet ole ilahduttavia. Kolmas syy on henkinen rappio, jossa kansat parhaillaan elävät. 

Eivät ihmiset halua kiusaamista tai petoksellisuutta itselleen. Eivät ihmiset halua murhia tai väkivaltaa. Eivätkä he halua nimittelyä, kiusaamista, vääryyksiä tai muutakaan epärehellistä elämäänsä. Tietäkää tekin suomalaiset: haluatte rauhaa enemmän kuin mitään muuta. Miksi sitten soditte sanoilla keskenänne? Koska olette tyhmyytenne vallassa. 

Pääsettekö tästä ahdasmielisyydestänne eroon vai hautaudutteko hölmöyteenne? Sen päätätte itse, mutta viisastukaa ennen kuin se vie teidät perikatoon kuten taloutenne, jonka olette itse saattaneet tuhon tielle. 

Ette ole osanneet varautua tuleviin aikoihin taloudellisella tavalla, vaan olette rakentaneet talouden, joka tuhlaa vaivoin hankittua varallisuutta. Te elätte yltäkylläisyyttä, joka loppuu siksi, että puolustuksenne ja terveydenhuoltonne tulee nielemään suuremman osan kansantaloudestanne.

Ihmiset, ryhtykää nyt työhön, hankkikaa tulonne itse, sillä tukielämänne loppuu sekin, koska ilmaista elämää ei enää ole.

Hyvinvointinne on päättyvä itkuun ja hammastenkiristykseen, vaikka ette sitä vielä usko. Suomenne on näivettymässä, mutta ahkeruudella saatte edes hieman paremman elämän.

Älkääkä hyljätkö todellisesti vaivaisia tai köyhiä, vaan heitäkin auttakaa kykyjenne mukaan. Aamen



torstai 6. heinäkuuta 2023

Riidanlietsontaa ja sodan uhkaa (Profetia)

Kun katselemme yhteiskuntaanne, näemme suurta huolestuneisuutta että sekasortoa, joka on ajattelutapanne tulosta. Ajattelunne on kielteistä ja tuomitsevaa, vaikka ette ymmärrä edes itseänne. Oletteko tulleet tyhmyyden kynnykselle ja ajatteletteko olevanne viisaita? 

Tämä nuhtelu on tarpeen, sillä koko kansakuntanne nojaa turhuuteen ja omaan tyhmyyteensä. Mitä te sillä saavutatte, että olette toisianne vastaan? Sotaako haluatte kansalaistenne välille? Ettekö tiedä, että vihamielisyytenne tuottaa suurempaa onnettomuutta ja tuhoa kaikille ihmisille? Miten te tästä kierteestä selviätte ja pääsette ulos? 

Ette mitenkään muutoin, kuin kääntämällä huomion omiin sanoihinne ja tekoihinne, jotka eivät järin viisaita ole. 

Kun viisaus puuttuu, tyhmyys valtaa tilan. Kun tyhmyys valtaa tilan, alkaa vihoittelu. Kun vihoittelu alkaa, syntyy kahakka. Kun kahakka syntyy, olette pian sodassa. Eikä sota ratkaise yhtään mitään, kuten olette naapurinne kohdalla huomanneet. 

Ettekö ymmärrä, että maailmassa on sekä hyvää että pahaa? Miksi teidän on osallistuttava pahan tekemiseen hyvien tekojen sijaan? Siinäpä teille mietinnän paikka. 

Jos ymmärrätte vihoittelunne johtavan sotiin, niin siinä olette oikeassa. Kohta saatte sotia yltä kylliksenne eikä kauhua voi välttää. Sitäkö te odotatte ja tahdotte? Jos jotakin voitte tehdä sodan välttääksenne, niin laittakaa pahanpuhujat liekaan ja riidankylväjät vaientakaa. 

Mutta ette te sitä tee, koska medianne tahtoo näitä tapahtumia, joista se elää. Tyhmyyden markkinoilla olette. 

Kun muutamia viikkoja eteenpäin menemme, saatte kokea juuri niitä onnettomuuksia, joilla pahimmat suupalttinne liehakoivat, mutta hekin vaikenevat. 

Näkevätkö ristiriitoja lietsovat medianne omien tekojensa tuhon yhteiskunnassa? Eivät tietenkään. Eivät ne opikseen ota ennen kuin rahantulo lakkaa. 

Miksi me tästä saarnaamme on: herätkää typerät ja tyhmät, katsokaa itseänne ja hoitakaa päänne kuntoon. Sillä mitä muuta riidan lietsominen on kuin suurinta typeryyttä, mitä tyhmä ihminen toteuttaa.

Jos medianne toimisi yhteishengen nostattamiseksi, voittaisi se sillä paljon enemmän kuin sodan lietsomisella. 

Medianne valta on liian suuri, kansalaisten tahto rauhaan on sille olematon. Kurjuuden tienne on turvattu medianne tahdosta. Aamen.