tiistai 30. huhtikuuta 2019

Ammattina julkkis

Nykyään nuoret haaveilevat roolista julkisuudessa. Julkkis on kuitenkin tuote tai imago, jota on rakennettu systemaattisesti jo vuosien ajan. On myös nopea tie julkisuuteen, mutta usein lyhyt pyrähdys ei tee kenestäkään kestojulkkista. Julkkikseksi voi päätyä monilla eri keinoilla.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Epävarmuudesta ja siitä eroon pääsemisestä

Ystäväni työskentelee ihmisten parissa, joilla on vaikeuksia valita itselle sopiva ammatti tai elämän suunta on muutoin hakusessa. Kyse on pitkittyneestä epävarmuudesta. Monet pääsevät eroon epävarmuudestaan, toiset eivät koskaan. Miksi?

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Elämänviisautta Teollisuusneuvokselta

Luin pääsiäisenä Teollisuusneuvos Pentti Hintsasen elämäkerran Evakkopojasta Teollisuusneuvokseksi (Omakustanne 2017). Kirja oli mielenkiintoinen paitsi Hintsasen elämänkokemusten takia myös oivallusten, jotka hänen elämänsä käänteistä paljastuvat.

torstai 18. huhtikuuta 2019

Hyväntahtoisuus-testi

Hyvä tahto on kadoksissa ihmisten mielistä. Tästä kielii varsinkin se, että somessa raivotaan ja kokouksissa puhutaan toisten päälle, jonoissa etuillaan, kodeissa riidellään ja kaikkea muuta vastaavaa. Tämä on leikkimielinen Hyvätahtoisuus-testi, jonka tarkoitus on pohtia, miten hyvä tahto ilmenee ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Huomisestako ei kukaan tiedä?

Lehdistöstä saamme harva se päivä lukea jonkun asiantuntijan kommentin, jossa todetaan: "Mutta tulevasta ei tiedä kukaan." Lausahdus ei pidä paikkansa. Se on vain lausujan tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä.

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Puhtaan ja kauniin sielun salaisuus (Profetiasanelu)

Tämän tekstin sain saneluna tänä aamuna. Jumala sanoi: Istu koneellesi ja kirjoita, mitä sinulle sanon. Tässä on annettu viesti (profetiasanelu). 

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Täydellinen rakkaus on sielun tarkoitus maan päällä (Profetiasanelu)

Jumalan rakkaudella on monia ilmenemismuotoja. Ihminen ei tunnista rakkauden ilmentymiä, vaikka ne ovat läsnä jokaisessa hetkessä ja elon henkäyksessä. Näin minulle puhuttiin ja käskettiin kirjoittaa (profetiaa):

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kun yleissivistys katoaa

Maakuntalehti haastatteli kahta opiskelijaa, jotka olivat olleet vasemmistoliiton vaalitilaisuudessa. Heti perään alkoi perussuomalaisten tilaisuus sen puheenjohtajan johdolla, mutta tähän kuulemiseen opiskelijoilla ei mielenkiinto riittänyt, koska "perussuomalaiset arvot" eivät sopineet heille. Mistä nuo opiskelijat tietävät, sopivatko perussuomalaisten arvot heille, jos he eivät ota eri puolueiden "arvoista" selvää. Yhden aatteen politiikka on vain yksi esimerkki siitä, miten yleissivistys katoaa. Eikä se ole lainkaan hyvä asia. Tässä syy.

torstai 4. huhtikuuta 2019

Ihmisen tarkoitus on tässä (Profetiasanelu)

Totuus on, että valtaosa ihmisistä uskoo lottovoittoon ja uskoo, että silloin elämä olisi helpompaa, sillä arjen taakat poistuisivat eikä tarvitsisi enää raataa. Tämäkö on ihmiselämän suurin onni ja tarkoitus?