perjantai 24. tammikuuta 2020

Rahasta ja tyytyväisyydestä (Profetia)

Ihmiset ovat riippuvaisia rahasta. Sitä on joko liikaa tai liian vähän, ei koskaan riittävästi. Miksi rahasta on ainainen puute niilläkin, joilla sitä on paljon yli tarpeen?

"Olette velkaannuttaneet itsenne liiaksi", sanoo Jumalamme, sillä rahasta on tullut teille arvokkain asia maan päällä. 

Metsästätte rahaa kuin se olisi jokin eläin, jota jahdataan metsästysretkillä. Silloinkaan ette jätä eläintä rauhaan, vaan tuhoatte luontokappaleen, vaikka ette sitä tarvitse, jolloin saatte hetken tyytyväisyyden.

Mutta saatteko tyytyväisyyden silloinkaan, kun jahtaatte pörssikursseja ja pörssiosakkeenne tuottavat hyvän voiton? 

Saatteko tyytyväisyyden, kun saatte palkkaa enemmän kuin kuukausittaiset tarpeenne vaativat?

Ette saa tyytyväisyyttä koskaan, sillä kuvittelette, että olette varakkaita vasta, kun teillä on miljoonanne, miljardinne tai triljoonanne. Sekään ei teille riittäisi.

Minä teidän Jumalanne säädän myös elämänne ansioita, vaikka ette sitä käsitä. Miten se tapahtuu?

Minä katson henkilöön, ahkeruuteen, hyvän tahtoon, sydämen laatuun, innokkuuteen, älykkyyteen, kykyyn tuottaa hyvyyttä ja iloiseen mielenlaatuun sekä rakkauteen muita kohtaan.

Tällaisilla on aina enemmän annettavaa ja voitettavaa kuin niillä, jotka kadehtivat, ahnehtivat toisen omaa, petkuttavat, kieroilevat, varastavat tai vahingoittavat muita toimillaan. 

Mietitte, miksi sitten huumeiden tai muun kielletyn parissa työskentelevät rikastuvat? Miksi annan rikollisten rikastua?

Ettekö ymmärrä, että rikollisuus on mielenne sairaus? Ettekö ymmärrä, että toisen vahingoittaminen on vääristyneen tahtonne tulosta?

Joka tahtoo pahaa, saa paljon pahaa itselleenkin. 

Joka tahtoo hyvää, saa paljon hyvää itsekin. 

Mikä on mielestänne hyvää? Rahan määräkö? Vai rahan vähyyttäkö pidätte pahana?

Voi teitä vähämielisiä, jotka mittaatte kaiken rahassa. 

Voi teitä, jotka ette ymmärrä, että velka on maksettava korkoineen.

Minä teidän Jumalanne annan mittani mukaan jokaiselle. 

Minun hyvääni ei mitata rahassa eikä omaisuuden määrässä, vaikka en Minä omiani hylkää maallisenkaan hyvyyden mitassa.

Eikö terveytenne merkitse teille mitään? Eikö mielen rauha ja ihana elämä, jossa kaikki on hyvin? Eikö perheenne onnellisuus ole teille olennaisinta?

Vain terveytenne, tyytyväisyytenne eloonne ja rauhaanne sekä perheenne onnellisuus ovat hyvän elämän mittareita. 

Vain ilo elämästä ja työstä voi tehdä teidät onnellisiksi, jolloin kiitollisuutenne elämäänne ja Minuun Jumalaanne palkitaan teille ruhtinaallisesti. 

Jokaiselle minä annan työn, jos olette valmiit Minua rukoilemaan ja kuulemaan. 

Hyväntahtoisuus tarkoittaa: haluatteko palvella muita omalla osaamisellanne, joka teille on annettu.

Vaalikaa osaamistanne, vaalikaa auttamishaluanne, vaalikaa kiitollisuuttanne Minuun, armolliseen Jumalaanne, joka kaiken hyvän teille antaa tai ottaa pois.

Oletteko työttömyytenne vankeja vai haluatteko kehittyä paremmiksi auttamisessanne? Auttakaa ensin itseänne, niin muidenkin auttamisesta tulee teille helpompaa.

Miksi olette työttöminä? Koska ette tunne auttamishalua ettekä kiitollisuutta elämästänne, jonka tulisi perustua yhteistyöhön ja avuliaisuuteen toistenne kanssa.

Miksi olette työn uuvuttamia? Koska olette itsenne orjuuttaneet ja piiskaatte mieltänne. 

Miksi ette saavuta rauhaa? Koska ette ole kiitollisia siitä, mitä Minä olen teille elämäänne antanut.

Katsokaa lintuja, jotka ahkeroivat ja kantavat ravintoa poikasilleen ja opettavat elämäntaidot jälkipolvilleen.

Sinulle ihminen Minä sanon: rakenna perheeseesi onnellisuus, tee työtäsi ahkerasti ja anna omastasi vähäväkiselle, niin ei sinultakaan hyvä tule loppumaan.

Katsokaa sitä hyvää, mikä teillä on ja kiittäkää siitä Minua Jumalaanne päivittäin, niin teille ammennetaan lisää sitä hyvää, millä voitte toisianne avustaa. 

Näin saatte hyvän elämän. Aamen."

(C) Copyright 2020 Tuula L.    

Lue aiempi profetia tästä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti