sunnuntai 17. toukokuuta 2026

Ihminen on alusta alkaen ollut sama eikä muutu tulevaisuudessakaan (Profetia)

Ihminen on luonnoltaan piru. Se tarkoittaa, että ihminen valitsee mieluummin pahat tekonsa kuin hyvyyden teot lähimmäisiään kohtaan. 

Mistä pirullisen ihmisen tunnistaa?

Pirullisella on ovela mieli. Viha on hänen käyttövoimansa. Valehtelu on ajattelutapansa. Kieroilullaan hän tavoittelee itselleen kaikkea hyvää. 

Mitä ihminen luulee pahuuden teoillaan saavuttavansa? Valtaa, mainetta, rahaa ja kunniaako? Lopulta häneltä viedään kaikki. Tällainen ihminen ei ymmärrä edes omaa tyhmyyttään, sillä se on hänen palkkansa.

Muistakaa te, jotka tavoittelette pelkkää hyvää lähimmäisillenne, että piru voi vaania teidänkin mieltänne, ellette toimi pelkästä puhtaasta sydämestänne ja mielestänne.

Hyvän ihmisen tunnistaa siitä, että hän viihtyy hiljaisuudessa, rukouksessa, Jumalan kunnioituksessa ja nöyryydessä, sillä mieltään hän varjelee pirulta ja kieltään pahuudelta. Muita hän auttaa tarvittaessa, vaikka itse kärsisi tuskista ja kivuista.

Sillä kuka kivuliasta muistaisi tai voisi auttaa kuin Pyhä Valkeuden Jumala, jota kärsivä kaikin tavoin kiittää ja ylistää, koska luottaa armoon ja elämään Valkeudessa.

Kärsimykseen ihminen on luotu alusta alkaen, mutta ketään ei ole luotu pahaksi, vaan kärsimyksen kautta henkiseksi olennoksi Jumalan yhteyteen.

Missä on kärsimystä, siellä on Helvettinne, sillä muuta Helvettiä ette saa kuin ihmisten pahuuden maapallonne paratiisissa, jonka senkin pirullinen ihminen tuhoaa silkkaa omaa tyhmyyttään. Aamen.