lauantai 16. maaliskuuta 2019

Ihmeiden aika on käsillä

Elämme aikaa ihmiskunnan muutoksen keskellä. Ihmeitten aika on alkamassa, sillä ihmiskunta on saatava hereille totuuteen. Syynä muun muassa on se, että ihmisten kiusaamista ilmenee kaikkialla eri muodoissaan eikä se ole loppumassa vaan lisääntyy edelleen.


1. Ihmisten mieli on häiriintynyt. Missään asioissa ei enää löydy järkeä tai viisautta. Tyhmyydellään ihmiskunta tuhoaa elinympäristönsä ja toisensa.

2. Ahneutta on liikaa. Vain kourallinen maapallon ihmisistä omistaa jopa 80 % varallisuudesta, eivätkä he ahnehdi muita vaan itseään varten.

3. Diktaattorit laittavat kansoiltaan kerätyt varat aseisiin, joita on jo niin paljon, että koko maapallon saa räjäytettyä miljooniin osiin.

4. Kirkko on hylännyt Jumalan. Se palvoo itseään ja hyväksikäyttää ihmisten hätää. Monissa seurakunnissa harjoitetaan pelkkää haureutta ja tuhotaan lasten viattomuutta.

5. Korruptio kaikissa muodoissaan rehottaa ja yhteiskunnat ovat läpimätiä. On valtioita, joissa oikeuslaitos tuomitsee poliittisten päättäjien tai salaseurojen määräysten mukaisesti, eikä oikeutta ole vaan epärehellisyyttä.

6. Viha ja väkivalta ovat läpäisseet yhteiskunnan. Ihmisten pahoinpitely ja keinot siihen ovat rajattomat. Näitä keinoja tuijotetaan viihteenä läpi vuorokauden.

7. Kansojen vauraus on lisääntynyt, mutta onko se tuonut onnea kenellekään? 

8. Riistoa on yhä enemmän. Yhtiöt riistävät kansalaisten oikeuksia, voitelevat päättäjiä, jotka välittävät vain itsestään. Hallinnot riistävät kansalaisiaan, työpaikat riistävät työntekijöitään. Huumekauppa riistää ihmisiltä terveyden ja elinvoiman.

9. Valhetta on kaikkialla. Sitä toteutetaan tahallaan ihmisten  harhauttamiseksi. Ei ole toimialaa, missä valhetta ei olisi.

10. Ihmisten henkinen hätä on lisääntynyt. Sitä yritetään lääkitä mitä erilaisimmilla tavoilla, mutta mikään ei paranna Jumalan puutetta ihmisessä, sillä lääketiede ei osaa parantaa suurinta osaa sairauksista, joita se lääkitsee.

11. Ihmiskunta käy sotaa itseään ja luontoa vastaan. Tämä on suurinta ymmärtämättömyyttä, sillä sota ei helpota kenenkään elämää vaan tuhoaa sen. Jokainen väkivallan teko on kuin kärpäsen siivenisku, joka moninkertaistuu vauhtiin päästyään.

12. Ei ole ahneutta ilman petosta eikä vallanhimoa ilman väkivaltaa tai ylpeyttä ilman toisten alistamista ja vähättelyä, ei myöskään kateutta ilman riistoa. Kaikki ihmisten pahuus on tuhoavaa älynkäyttöä, sillä missään ei ole viisautta.


Vain ihmeitten kautta ihminen palautetaan ymmärrykseen, että Jumala on.

Ihmeitten kautta ihminen saakoon kiitollisuuden Jumalaansa kohtaan.

Ihmeitten kautta ihminen saa oikeanlaisen pelon, sillä Jumalalle hän ei mitään mahda.

Ihmeitten kautta pahat kääntykööt hyvyyden teille, sillä muutoin heillä on edessään kadotus. Ihmisellä on vapaa tahto tehdä hyvää taikka pahaa.

Älkääkä odottako taikatemppuja, joita ette niitäkään ymmärrä, sillä ne ovat petosta. Odottakaa todellisia ihmetekoja, joilla sairaat paranevat ja kärsivät saavat avun.

Ihmetekojen aika on käsillä. 

Levittäkäämme hyvyyttä toisillemme, sillä vain siten saatte rauhan ja ilon elämäänne.

(Kirjoittanut sanelusta/ profetiana Tuula L.)

(C) Copyright 2019 Tuula L.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti