Ihmiset kokevat todellisuuden eri tavoin. He voivat kokea todellisuuden aistimaailmana tai aistimaailman itsestään erilllisenä. Onko todellisuus siis elämistä, olemista, tuntemista, ajattelemista, mieltämistä vai uskomista? Oletko koskaan pohtinut, mitä oma todellisuutesi on?
1. Jos todellisuutesi tarkoittaa elämistä, miten tuo eläminen pitäisi tunnistaa? Onko eläminen arvokasta, pyhää, ainutlaatuista vai kohtelemmeko elämäämme arvottomasti, välinpitämättömästi ja heitämmekö sen menemään kuin jätteen viemäriin? Eläminen arvokkaasti tarkoittaa kykjemme käyttöä hyödyllisesti ja sellaista mielekkyyttä, jolla voimme toistemme elämää rikastuttaa. Miksi haemme mielekkyyttä nautintoaineista, huumeista, lääkkeistä, passiivisuudesta tai muista elämäämme rajoittavista asioita?
2. Jos oma todellisuutesi tarkoittaa olemista, niin oletko silloin olemassa totuudellisesti vai valheellisesti, läsnäolevasti vai poissaolevasti, kehollisesti vai sielullisesti? Kunnioitammeko olemistamme sellaisina kuin olemme vai vastustammeko sitä erilaisin harhaisin olettamuksin? Jos olemme kehomme ääriviivat ja sen sisältöä, on selvää, että olomme on ajassa rapistuvaa. Silti koetamme kaikin keinoin ja resurssein saada kehomme säilymään. Mutta miksi emme koeta kaikin keinoin ja resurssein säilyttää sieluamme, pitää kynsin hampain kiinni sen hyveistä ja muista kauniista piirteistä, joista saamme olemiseemme arvokkuutta, kestävyyttä ja iloa sekä onnellisuutta?
3. Jos oma todellisuutesi tarkoittaa tuntemista, niin tarkoittaako se aistituntoja, joilla erotamme sileät asiat karheista, vai tunteitamme, joilla erotamme vihan rakkaudesta ja ilon surusta? Jos tunteminen tarkoittaa tunteitamme, mitä tunteita silloin valitsemme? Mikä tunteissamme on arvokkainta, hyödyllisintä ja kestävintä? Eikö tuntemisemme tulisi kohdistua rakkauteen, ilahduttamiseen ja lempeyteen, joilla on kestävin ja arvokkain luonne itsellemme ja toisillemme?
4. Jos todellisuutesi perustuu ajattelemiseen, niin ajatteletko silloin totuutta vai valhetta, viisautta vai tyhmyyttä? Mistä ajatuksistamme voimme olla aidosti ylpeitä? Niistäkö, joilla ylevöitämme itseämme vai niistä, joilla lannistamme toisia? Mitkä ajatuksistamme ovat aidosti arvokkaita? Eikö ajatusten tulisi perustua viisauteen ja järkevyyteen, joilla valaisemme itsemme ja toisemme sen sijaan, että toistaisimme tyhmyyksiä ja järjettömyyksiä, joilla emme voi muuta kuin tuhota toisemme ja todellisuutemme?
5. Jos todellisuutesi perustuu mieltämiseen, niin tekeekö mielesi tehdä arvokkaita tekoja vai sorrutko heikon mielesi takia pahimpiin alhaisuuksiin? Mitkä mielteistämme ovat kauniita, innoittavia, samalla yleviä ja ihanteellisia? Kaikenlainen auttaminen, kannustaminen, lempeä lohduttaminen ja hyväntahtoisuus ovat ylevimpiä. Miksi emme todellisesti panosta niihin, jos niillä on mieltämme parantavia ja merkityksellisimpiä vaikutuksia?
6. Jos todellisuutesi kulmakivenä on uskominen, niin uskotko johonkin pysyvään vai kaikenlaiseen katoavaan tai muuttuvaan ja siten harhaan? Jos haluamme pysyvää mutta valitsemme uskomme kohteeksi katoavaa, niin eikö uskomme ole silloin valheellista ja järjettömyyttä, pelkkää hämäävää uskomusta? Kaikki ikuinen, pysyvä ja jatkuva todellinen on uskottavaa. Tällaisia ovat rakkaus ja totuus, jotka ovat sielumme ja Jumalamme todellista todellisuutta. Uskomme ikuiseen rakkauteen, sillä se on meille suotua rakastamisen kykyä, kuten totuus on meille annettua ajatustemme viisautta. Emme kuitenkaan halua näitä kahta hyödyllisintä asiaa: rakastamista ja totuudessa elämistä toteuttaa, vaan alennumme uskomaan ja tekemään asioita, joilla ei ole mitään arvoa elämämme todellisuuden ja lopputuloksen kannalta. Ja tästä syystä suurin osa ihmisistä ei voi iloa, rauhaa, onnellisuutta tai viisautta saavuttaa.
Ihminen ei enää tiedosta omaa todellisuuttaan, sillä hän ei tiedosta enää omaa itseään. Ihminen ei enää tunnista elämänsä pyhyyttä, olonsa henkisyyttä, tunteidensa lähteen auttuutta ja iloa, mielteidensä arvokkaimpia tekoja tai uskonsa pysyvintä kohdetta: Jumalansa, Luojansa, Isänsä ja Paimenensa ikuista läsnäoloa, josta ihminen ammentaa rakkautensa, totuutensa, ilonsa, viisautensa, autuutensa, onnellisuutensa, ylevyytensä ja kaiken hyvän elämässään.
Miksi ihminen valitsee aina todellisuutensa huonoimmat vaihtoehdot, kun parasta laatua olisi tarjolla aivan ilmaiseksi?
Elämämme ei pääty kehomme kuolemaan, vaan joudumme ottamaan vastaan sen todellisen todellisuuden, josta olemme tulleet. Mutta sinne emme saa jäädä, jos emme ole sisäistäneet todellisen olomme laatua ja luonnetta. Meidät paikataan tänne uudestaan oppimaan lisää.
Olemme siis hylkytavaraa, joka on vain oppimassa lisää todellisesta todellisuudestamme ja harjoittelemassa sen arvokkaimpia tekoja toisiamme kohtaan, kunnes saamme luvan päästä ikuiseen iloon, rauhaan ja autuuteen. Sen todellisuuden tunnistamme profeettojen teksteistä ja puheista, sillä heille se on ennalta näytetty.
(C) Copyright 2019 Tuula L.
1. Jos todellisuutesi tarkoittaa elämistä, miten tuo eläminen pitäisi tunnistaa? Onko eläminen arvokasta, pyhää, ainutlaatuista vai kohtelemmeko elämäämme arvottomasti, välinpitämättömästi ja heitämmekö sen menemään kuin jätteen viemäriin? Eläminen arvokkaasti tarkoittaa kykjemme käyttöä hyödyllisesti ja sellaista mielekkyyttä, jolla voimme toistemme elämää rikastuttaa. Miksi haemme mielekkyyttä nautintoaineista, huumeista, lääkkeistä, passiivisuudesta tai muista elämäämme rajoittavista asioita?
2. Jos oma todellisuutesi tarkoittaa olemista, niin oletko silloin olemassa totuudellisesti vai valheellisesti, läsnäolevasti vai poissaolevasti, kehollisesti vai sielullisesti? Kunnioitammeko olemistamme sellaisina kuin olemme vai vastustammeko sitä erilaisin harhaisin olettamuksin? Jos olemme kehomme ääriviivat ja sen sisältöä, on selvää, että olomme on ajassa rapistuvaa. Silti koetamme kaikin keinoin ja resurssein saada kehomme säilymään. Mutta miksi emme koeta kaikin keinoin ja resurssein säilyttää sieluamme, pitää kynsin hampain kiinni sen hyveistä ja muista kauniista piirteistä, joista saamme olemiseemme arvokkuutta, kestävyyttä ja iloa sekä onnellisuutta?
3. Jos oma todellisuutesi tarkoittaa tuntemista, niin tarkoittaako se aistituntoja, joilla erotamme sileät asiat karheista, vai tunteitamme, joilla erotamme vihan rakkaudesta ja ilon surusta? Jos tunteminen tarkoittaa tunteitamme, mitä tunteita silloin valitsemme? Mikä tunteissamme on arvokkainta, hyödyllisintä ja kestävintä? Eikö tuntemisemme tulisi kohdistua rakkauteen, ilahduttamiseen ja lempeyteen, joilla on kestävin ja arvokkain luonne itsellemme ja toisillemme?
4. Jos todellisuutesi perustuu ajattelemiseen, niin ajatteletko silloin totuutta vai valhetta, viisautta vai tyhmyyttä? Mistä ajatuksistamme voimme olla aidosti ylpeitä? Niistäkö, joilla ylevöitämme itseämme vai niistä, joilla lannistamme toisia? Mitkä ajatuksistamme ovat aidosti arvokkaita? Eikö ajatusten tulisi perustua viisauteen ja järkevyyteen, joilla valaisemme itsemme ja toisemme sen sijaan, että toistaisimme tyhmyyksiä ja järjettömyyksiä, joilla emme voi muuta kuin tuhota toisemme ja todellisuutemme?
5. Jos todellisuutesi perustuu mieltämiseen, niin tekeekö mielesi tehdä arvokkaita tekoja vai sorrutko heikon mielesi takia pahimpiin alhaisuuksiin? Mitkä mielteistämme ovat kauniita, innoittavia, samalla yleviä ja ihanteellisia? Kaikenlainen auttaminen, kannustaminen, lempeä lohduttaminen ja hyväntahtoisuus ovat ylevimpiä. Miksi emme todellisesti panosta niihin, jos niillä on mieltämme parantavia ja merkityksellisimpiä vaikutuksia?
6. Jos todellisuutesi kulmakivenä on uskominen, niin uskotko johonkin pysyvään vai kaikenlaiseen katoavaan tai muuttuvaan ja siten harhaan? Jos haluamme pysyvää mutta valitsemme uskomme kohteeksi katoavaa, niin eikö uskomme ole silloin valheellista ja järjettömyyttä, pelkkää hämäävää uskomusta? Kaikki ikuinen, pysyvä ja jatkuva todellinen on uskottavaa. Tällaisia ovat rakkaus ja totuus, jotka ovat sielumme ja Jumalamme todellista todellisuutta. Uskomme ikuiseen rakkauteen, sillä se on meille suotua rakastamisen kykyä, kuten totuus on meille annettua ajatustemme viisautta. Emme kuitenkaan halua näitä kahta hyödyllisintä asiaa: rakastamista ja totuudessa elämistä toteuttaa, vaan alennumme uskomaan ja tekemään asioita, joilla ei ole mitään arvoa elämämme todellisuuden ja lopputuloksen kannalta. Ja tästä syystä suurin osa ihmisistä ei voi iloa, rauhaa, onnellisuutta tai viisautta saavuttaa.
Ihminen ei enää tiedosta omaa todellisuuttaan, sillä hän ei tiedosta enää omaa itseään. Ihminen ei enää tunnista elämänsä pyhyyttä, olonsa henkisyyttä, tunteidensa lähteen auttuutta ja iloa, mielteidensä arvokkaimpia tekoja tai uskonsa pysyvintä kohdetta: Jumalansa, Luojansa, Isänsä ja Paimenensa ikuista läsnäoloa, josta ihminen ammentaa rakkautensa, totuutensa, ilonsa, viisautensa, autuutensa, onnellisuutensa, ylevyytensä ja kaiken hyvän elämässään.
Miksi ihminen valitsee aina todellisuutensa huonoimmat vaihtoehdot, kun parasta laatua olisi tarjolla aivan ilmaiseksi?
Elämämme ei pääty kehomme kuolemaan, vaan joudumme ottamaan vastaan sen todellisen todellisuuden, josta olemme tulleet. Mutta sinne emme saa jäädä, jos emme ole sisäistäneet todellisen olomme laatua ja luonnetta. Meidät paikataan tänne uudestaan oppimaan lisää.
Olemme siis hylkytavaraa, joka on vain oppimassa lisää todellisesta todellisuudestamme ja harjoittelemassa sen arvokkaimpia tekoja toisiamme kohtaan, kunnes saamme luvan päästä ikuiseen iloon, rauhaan ja autuuteen. Sen todellisuuden tunnistamme profeettojen teksteistä ja puheista, sillä heille se on ennalta näytetty.
(C) Copyright 2019 Tuula L.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti