torstai 21. maaliskuuta 2019

Kun Neitsyt Maria tai Enkelit ilmestyvät ja muita valoilmiöitä nykyaikana

Sunnuntaina 24.3. vietämme Marian ilmestyspäivää. Kristillisessä perinteessä se tarkoittaa, että Enkeli Gabriel ilmestyi Marialle ilmoittaen Jeesuksen syntymästä. Tuosta samaisesta päivästä alkaa yhdeksän kuukauden odotus Jouluun, joka on kirkolliskokouksessa määrätty teoreettinen ja laskennallinen päivä Jeesuksen syntymälle. Todellisuudessa Jeesus syntyi lokakuun 16. päivänä. Mutta mitä nuo Enkelien tai Marian ilmestymiset oikein ovat?


Kristillisen uskon perinne on kautta vuosituhansien tuntenut enkelien ilmestymiset, sillä niistä kerrotaan Raamatussa. Enkelit voivat ilmestyä myös nykyaikana. Niitä on monia erilaisia.

1. Harmaat enkelit ovat hahmoja, jotka vartioivat ja suojelevat. Jokaisella ihmisellä on oma suojelusenkeli, vaikka ei tätä välttämättä näekään. Henkisesti kehittyneimmät kuitenkin voivat havaita tällaisen hahmon vilahduksen läheisyydessään. Omaa enkeliä ei kannata pelätä, sillä hänen tehtävänsä on sinulle hyödyksi.

2. Punaiset enkelit ovat eräänlaisia kirkkaan punaisia välähdyksiä silmäkulman yläviistossa. Nämä ovat huonoja enkeleitä, jotka ovat ikään kuin pieniä kiusahenkiä ja antavat väärää johdatusta. Ne pitää häätää pois Isä Meidän -rukouksella, mitä ne eivät kestä kuulla.

3. Mustat enkelit niin ikään ovat haitallisia. Ne tulevat paikalle aina kun riidellään, kiroillaan tai muutoin huudetaan ja melskataan. Ne tulevat paikalle myös, jos on kuoleman uhkaa ympärillä. Niillä on usein tehtävänä tulla noutamaan sielu pois maanpäällisestä elämästä, joten ne tulevat paikalle suurina laumoina. Voit kovan riidan päätteeksi tai kiroilusi lomassa havaita näitä mustia epämääräisiä laikkuja katsoessasi kohti vaaleaa seinää tai kattoa, jolloin ne parhaiten havaitaan. Häädä ne nopeasti pois Isä Meidän -rukouksella. Nämä enkelit aiheuttavat suurinta tuhoa ihmissuhteissa.

4. Valkoiset enkelit ovat eräänlaisia pallon muotoisia hahmoja, noin 5-10 cm kokoisia. Ne ovat luonteeltaan iloisia lähellä olijoita, ilahduttajia, joita saattaa näkyä jopa iloisten ihmisten valokuvissa "valkoisina taustapallukoina". Kärsivä ihminen voi saada voimakkaan helpotuksen ja ilon tunteen nähtyään tämän palloenkelin.

5. Valkoiset hahmoenkelit voivat olla siivekkäitä, kuten tunnetussa lastentaulussa, ne voivat olla nais- tai miespuolisia hahmoja ja niillä voi olla jokin esine kädessään. Nämä ovat suojelua ja rauhaa tuovia enkeleitä varsinkin silloin, kun ihmisellä on kova hätä ja rukoilee tai ajattelee Jumalaa hätäänsä. 




6. Kultaiset enkelit ovat henkisesti kehittyneen ihmisen läheisyydessä välähteleviä harmonian enkeleitä, jotka tuovat rauhan ympäristöön tuon ihmisen mukana. Muut kanssaolijat kokevat oman olonsa rauhallisemmaksi ja siten tuon ihmisen rauhoittavaksi ja lempeäksi. Mutta vain tuo ihminen itse näkee ympärillään leimahtelevat kultaiset välähdykset. 

7. Hopeiset korkeamman henkisyyden enkelit ilmaisevat itsensä henkisesti kehittyneelle ihmiselle iloisina hopeisina välähdyksinä, joita voi olla tuhansia. Tällaisella ihmisellä on Jumalan puheen kuulemisen armo, eli ihminen on Jumalan rakkauden henkisessä ilmapiirissä ja tiedollisessa vastaanotossa. 

8. Sinisen hopeiset tai kirkkaan siniset välähdykset ovat Pyhän Hengen ilmaisua ihmiselle, joka on saanut armon päästä Jumalan kuuloyhteyteen, profetiakenttään. Nämä välähdykset ovat hyvin voimakkaita ja ilmestyvät suoraan silmien eteen tai hieman sivummalle. Jos Pyhä Henki ilmestyy suoraan silmien eteen, on tuo näky kuin kirkkaan sinisen sädetikun palamista, voimakasta ilotulitusta, jossa on hopeansininen keskus.

9. Enkeli Gabriel on Sanansaattaja-enkeli, joka ilmestyy vain, jos henkisesti kehittyneelle ihmiselle on tärkeää sanottavaa. Hänen värinsä on kaunis saturni, siis koboltinsinisen ja mustanharmaan sekä hopeanharmaan yhdistelmä.

10. Neitsyt Maria voi ilmestyä sellaiselle, jota Jumala suojelee ja rakastaa. Maria ilmestyy silmien eteen leijuvana valkoisena utuhahmona, jolla on kasvoina kirkas valkoinen valopiste ja vartalona harsomainen muodoton muuttuva muoto. Hän ja tuo hänet näkevä henkilö voivat keskustella keskenään. Yleensä Neitsyt Maria ilmestyy iltaisin, jolloin on pimeää ja Hänen hahmonsa voi silmin tavoittaa. 



Nämä kaikki edellä kuvatut ovat fyysisin silmin nähtäviä henkisiä hahmoja, valoja, joita ei voi omin keinoin tavoittaa, vaan ihmisellä täytyy olla rakastava uskonsuhde Jumalaan, joka on virittänyt ihmisen tuolle korkeammalle henkisyyden tasolle. 


Vaikka enkelit ovat silmien näkökenttään ilmestyviä valohahmoja, Jumalaa ei voi koskaan nähdä fyysisin silmin, vaan Hänet voi tavoittaa ainoastaan sisäisten silmien kautta ja silloin, kun Hän itse tahtoo itsensä ilmoittaa. Silloin ihminen näkee sisäisesti vain suunnattoman kirkasta pilvimäistä valkeutta ja jonkin siihen valkeuteen sisältyvän näyn, jossa Jumala samalla puhuu tietoaan ihmisen sisäisiin korviin, mutta tuo puheääni ei koskaan kuulu fyysisissä korvissa, vaan ikään kuin sydämen äänenä ja aivoissa. 


Jumalan näyttämät puhenäyt liittyvät aina johonkin henkiseen tapahtumaan, joka on tulossa olevaa tapahtumaa ja tietoa siitä. Näky voi liittyä myös ihmisen johdattamiseen henkisiä portaita ylöspäin. Tälle puhtaan henkisyyden tasolle voi Jumala nostaa vain harvoja ihmisiä, joille Hän on antanut puhtaan rakkauden itseensä ja ihmiskuntaan. 


Kaikkien korkeimman sisäisen puhenäky-ominaisuuden Jumala antaa vain yhdelle ihmiselle kerrallaan ja aina noin 2000 vuoden välein: tämä ihminen on Parantaja, Jumalallisen Voiman eli Isän-Pojan-Pyhän Hengen Armollisuusvoiman omaava henkilö, joka parantaa ihmisiä sairauksista ja siten ilmaisee Jumalan Todellisuutta ja Hänen olemassa olonsa ymmärrystä, mikä ihmisiltä on kadonnut. Tässä ilmiössä on kyse siitä, että Vapahtajamme sieluisuus on kohdannut Parantajaksi korotetun henkilön.


Kun tällainen Parantaja on valjastettavana tehtäväänsä, näkee ihmiskunta taivaalla äärettömän kirkkaan tähden, joka loistaa ja välkkyy taivaalla omassa ylhäisessä loistossaan, kirkkaampana kuin muut tähdet. Juuri nyt kannattaakin katsella pohjoiselle taivaalle aamulla klo 03-05, sillä siellä on tuo tähti. Se näkyy pilvettömällä aamutaivaalla, mutta tulee sammumaan lähiaikoina.


Kun nyt tulevana sunnuntaina tiedostamme, mitä Marian ilmestys tarkoitti aikanaan ja tarkoittaa yhä nykyään, niin muistakaamme, että kaikilla ilmestymisillä on aina takanaan Jumalan tarkoitus meihin ihmisiin päin. Näyt ja enkeli-ilmiöt ovat aina Pyhiä. 


Meillä ihmisillä on vapaa tahto, mutta enempää enkelien kuin Jumalallisia ilmestymisiä emme omin voimin tai taikakeinoin voi tavoittaa. Siksi esimerkiksi "enkeliterapiaa" ei voi olla olemassakaan. Jumala valitsee ilmestysten saajat itse, mutta toivokaamme, että heitä olisi paljon ympäri maailmaa. Silloin maailmassa olisi rauha ja ilo, kuten ihmisillä, joilla on Jumalan enkelit ja armollisuus muassaan.


Lähteinä: 
Latvala  Veikko 2008: Pyhiä ilmoituksia Jeesuksesta, elämästä, tulevasta
Laamanen Tuula 2012; Pro Gradu -työ Profetia kirjoittamisen lajina
Veikko Latvalan haastattelut 2007-2019
Omat kokemukset 2008-2019
Ks. myös Marja-Liisa Honkasalon Mielen rajoilla - Arjen kummat kokemukset 2018.

(C) Copyright 2019 Tuula L. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti